Professori Tommi Mikkonen siirtyy etelän lämpöön

Kesäkuun viimeisenä päivänä professorimme Tommi Mikkonen siirtyy uuteen työpaikkaan erääseen syrjäiseen suomalaiseen rannikkokaupunkiin. Tommin uraan laitoksellamme on mahtunut kaikenlaista hauskaa ja tapahtumarikasta. Käytämme tilaisuuden muistella relevantteja sattumuksia vuosien varrelta.

Tommi Lugano-järvellä Italiassa. Kuva ei siis ole uudesta työpaikasta, vaan konferenssimatkalta.

Tommi erottui edukseen jo toisen vuoden teekkarina ilmoittauduttuaan kurssille Lausekielten toteutustekniikat, eli toteuttamaan harjoitustyönä kääntäjää. Kurssi oli tuossa vaiheessa opintoja haastava, mutta kääntäjä tuli valmiiksi, kun Tommi kävi sinnikkäästi keskustelemassa “kaikesta mahdollisesta” kurssin luennoijan kanssa. Luennoija muistaa vieläkin Tommin luovan include-ratkaisun kääntäjän toteutuksessa. Tommin puolestaan muistetaan sanoneen, että kääntäjän toteuttamisen jälkeen mikään kurssi ei enää tuntunut vaikealta.

Laitoksen leipiin Tommi päätyi, koska Rane tiesi hänen olevan hyvä tyyppi. Siksi hänet palkattiinkin assariksi Ohjelmointitekniikan peruskurssille kevääksi 1992. Elettiin Ohjelmistotekniikan laitoksen esihistoriallisia aikoja Hermiassa. Syksyllä 1995 Tommi toimi assarina Ohjelmistotuotannon peruskurssilla ja tippukiviluolaankin saatiin käyttöön värillinen dataprojektori mustavalkoisten piirtoheitinkalvojen sijaan. Edelläkävijänä Tommi assaroi myös yhdellä ensimmäisistä projektityökursseistamme.

Tommi teki väitöskirjansa hajautettuihin rinnakkaisiin järjestelmiin liittyen Disco-projektissa. Hän linjasi tutkimuksen suuntaviivoja sujuvasti jo nuorena tutkijan planttuna. Kun Discon lähestymistapaa kyseenalaistettiin pläjäytti Tommi kyselijälle, että se on “toivottavasti enemmän konstruktiivinen kuin destruktiivinen”.

Laitoksen vitriinistä löytyy vieläkin Disco-projektin aikainen väittelijän kiertopalkinto, joka on karonkassa luovutettu myös Tommille vuonna 1999.

Väittelemisen jälkeen Tommi edisti uraansa teollisuuden palveluksessa Nokialla. Palattuaan Ohjelmistotekniikan laitokselle 2001 hänestä tuli pian laitoksen johtaja. Hän luotsasi meitä niin tehokkaasti, että laitokselle annettiin “negatiivinen” tulospistekerroin: 0,82. Tällaiseen ratkaisuun päädyttiin, koska muutoin laitoksemme tulos olisi näyttänyt liian hyvältä muihin laitoksiin verrattuna. Tommi kävi tietenkin rehtorin puheilla kysymässä, miten kerroin voi olla pienempi kuin yksi. Hän sai kannustavan vastauksen: “Se joka hyppää korkeimmalle, lyö päänsä ensimmäisenä kattoon.”

Menestyksestä huolimatta, kävi niin, että Tommi jäi Ohjelmistotekniikan laitoksen viimeiseksi laitoksen johtajaksi. Hän nimittäin toimi kapellimestarina, kun kolmesta eri laitoksesta yhdistettiin Tietotekniikan laitos tai englannin kielellä Department of Pervasive Computing. Tommi lähetti myös ensimmäisen meilin legendaariselle, ja jostain syystä lyhytikäiseksi jääneelle, sähköpostilistallemme perv-comp.

Tommi ohjasi TTY:llä 350 diplomityötä ja lähes 20 väitöskirjaa. Hän oli reilu pomo, joka sparrasi jatko-opiskelijoita keksimällä konferenssimatkoihin ja muuhunkin tärkeään rahoituksen aina jostain. Ennen väitöstilaisuutta Tommin taskumatista riitti huikka niin väittelijälle kuin vastaväittäjällekin. Myös Tommin työhuoneen kaapista löytyi aina lohduketta, jos vaikka väitöskirjan kanssa tuli vastoinkäymisiä. Tommi on myös antanut monille jatko-opiskelijoilleen erinomaista esimerkkiä siitä, miten show jatkuu, tapahtui mitä tapahtui. Japanissa, ohjelmistoalan suurimmassa konferenssissa ICSE:ssä, Tommi nimittäin tipahti esitystä pitäessään kateederilta. Esitys jatkui kommelluksesta huolimatta loppuun, tottakai.

Tommi piti aina huolta meidän työn raskaan raatajien hyvinvoinnista. Mustaa oli usein tarjolla, olihan Tapolan baari kätevästi Tommin työmatkan varrella. Kaikki muukin tärkeä tuli huomioiduksi. Joskus jouluisin Tommi muuttui joulupukiksi, jonka kontista löytyi punaviinipulloja. Lisäksi vanhojen aikojen OHJ-pupun ja myöhempien aikojen perv-pupun (pääsiäisen ajan ilmentymä) henkilöllisyydeksi epäillään Tommia. Epäilyksen tueksi ei kuitenkaan ole valvontakameramateriaalia.

Tommi on aina ollut hyvä rakentamaan yhteistyötä teollisuuden kanssa. Projektien haalimisen lisäksi hän toimi “akateemisena kauppamiehenä” eli diilasi hyviä tyyppejä yliopiston suojista arkkitehtikonsultiksi Nokialle jne. Hän ehti itsekin käydä vierailevana professorina Sun Microsystemsillä ja Mozillalla. Viime vuosina Tommilla on pitänyt kiirettä mm. Need For Speed (N4S) -projektin akateemisena koordinaattorina valtakunnallisella tasolla. Jatko-opiskelijoitakin N4S:ssä oli niin monta yhtä aikaa, että heistä tuntui, kuin olisivat olleet luokkaretkellä Tommin opastamana kiertämässä eksoottisia pohjoisia kohteita aina Trondheimista Rovaniemelle. Mutta nyt loppuu pohjoisen kiertely, ja Tommi siis siirtyy etelän lämpöön.

Tänään oli Tommin viimeinen työpäivä TTY:llä, eli kaikille oli tarjolla kakkua ja kuohuvaa!

Lahjoitimme Tommille mm. moottoripyörän osista rakennetun kellon, joka voi nyt antaa tahtia Tommin tuleville haasteille ja toivottavasti samalla uuden työhuoneen seinällä roikkuessaan muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista TTY:llä. Lisäksi lahjaan kuului henkilökohtainen painos PERV COMP -tpaidasta…

Alle tuhatkuutioiset pyörät ovat kuulemma mopoja. Eli toivotamme Tommille lämpimiä työpäiviä etelämmässä ja hyviä työmatkoja moottoripyörällä!

This entry was posted in news, Old employee. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *