3DFysio -projektin loppuseminaari 15.1.2019 – käyttäjäkokemukset ja motivaatiotekijät etäkuntoutuksessa

Tervetuloa kuulemaan 3DFysio –projektista ja sen tuloksista loppuseminaariimme Kaupin kampukselle 15.1. klo 10:30-14:30! Seminaarissa kuulemme mm. mukana olleen kuntoutujan kokemuksia. Ilmoittaudu tästä 8.1. mennessä! Etäosallistuminen mahdollista tämän linkin kautta. Lisätietoa: hannu.jarvinen@tamk.fi. Ohjelma ja tarkempi paikkatieto tämän blogijulkaisun lopussa.

3DFysio –etäkuntoutusprojekti alkaa olla loppusuoralla, sillä projekti päättyy virallisesti helmikuun 2019 lopussa. On ihmeellistä, kuinka nopeasti kaksi vuotta on vierähtänyt, tuntuu kuin juuri oltaisiin pidetty aloituspalaveri. Paljon on kylläkin tapahtunut aloituspalaverin jälkeen. Muistin kätköistä nousee päällimmäiseksi ainakin seuraavat ponnistelut: eettisen lausuntopyynnön laatiminen ja puoltavan lausunnon saaminen, 3DFysion tuunaaminen tutkimukseen Kineson ja Apilan toimesta (mm. 30 fysioterapialiikkeen valmistaminen reumakuntoutujille), tutkimusdatan kerääminen useaan otteeseen yhteensä vuoden kestäneen tutkimusjakson aikana (joista antoisimpana käyttäjien haastattelut), datan analyysi, artikkelien kirjoitus.. Tässä projektissa olemme toimineet mielenkiintoisessa monialaisessa tiimissä – fysioterapeutit, insinöörit, liiketalouden ammattilaiset, käyttäjäkokemusammattilaiset (mukaan lukien psykologi) sulassa sovussa ja toisiamme pääsääntöisesti ymmärtäen. Kuntoutumiskeskus Apilan upeat puitteet tarjosivat useaan otteeseen projektin aikana luonnon voimauttavaa vaikutusta ja mielenrauhaa juuri silloin kun sitä tarvittiin. Tässä projektissa kaikki tekivät osuutensa tunnollisesti ja haasteista selvittiin hienosti maaliin saakka! Katsothan äskettäin julkaistun artikkelin 3DFysio –tutkimuksesta Terveys&Talous –lehdessä. Vilkaise myös aiempi juttu Rajapinta –lehdessä.

 

 

 

 

Tässä muutamia poimintoja löydöksistämme. Ensinnäkin, 3DFysio –sovellus todettiin vastaavan hyvin etäkuntoutuksen haasteeseen, jossa kuntoutujien tulisi ottaa vastuuta omasta kuntoutuksestaan omassa arjessa ilman jatkuvaa, suoraa tukea kuntoutuskeskuksesta. Sovellus tuki pitkäkestoista kuntoutusprosessia (9 kk) monella eri tavoin: personoitu ja päivitettävä kuntoutusohjelma, 3D avatar harjoitusliikkeiden katsomiseen, kommunikaatiokanava kuntoutujan ja fysioterapeutin välillä. Sovelluksen tarjoaman tuen merkitys ei sammunut pitkäkestoisestikaan, vaikka sen käyttötavat hieman muuttuivatkin kuntoutuksen aikana. Tablettitietokoneen, johon sovellus oli asennettu, koettiin toimivan konkreettisena muistuttajana harjoitteiden tekemiseen, kun taas perinteisten paperisten fysioterapiaohjeiden koettiin helposti unohtuvan pöytälaatikkoon.

 

 

 

 

 

 

 

Kuntoutuksen aikana käyttäjät näyttivät muodostavan positiivisen suhteen sovelluksen kanssa. Aluksi sovelluksen koettiin olevan neuvoja, joka tarjosi ohjelman ja tavoitteet, tarkan neuvonnan liikkeistä sekä mahdollisuuden kysyä apua erilaisiin tilanteisiin. Myöhemmin, aktiivisen neuvojan rooli vaihtui enemmänkin kumppaniksi, joka on mukana kuntoutumisessa. 3DFysio oli toimiva tuki kuntoutukseen, koska se antoi tarpeeksi autonomian tunnetta kuntoutujalle. Sovellus antoi riittävästi tukea ominaisuuksillaan, mutta jätti tilaa kuntoutujan omalle toiminnalle ja kompetenssin kehittymiselle. Lisäksi se tarjosi sopivan määrän ominaisuuksia ollakseen hallittavissa ja helposti opittavissa kohderyhmälleen. Eräs tärkeä motivaatiotekijä oli se, että kuntoutusohjelma ja tavoitteet personoitiin jokaiselle kuntoutujalle omanlaisekseen. Palkitsevuutta sovelluksessa annettiin kommunikaatiokanavan kautta fysioterapeuttien viestitellessä kuntoutujille positiivista palautetta heidän edistyksestään sekä tsemppiviesteinä. Sovellus tuki kuntoutujien harjoitusrutiinin muodostumista ja eli mukana arjen haasteissa sekä ilon hetkissä. Sovelluksen tukemana kuntoutujat saivat huomata konkreettisia muutoksia hyvinvoinnissaan, mikä tietysti kannusti jatkamaan. Sovellus tarjosi yhteistyöalustan kuntoutujan ja fysioterapeutin välille – vastavuoroisuus toimi tärkeänä motivaattorina, kun fysioterapeutit antoivat huomiota ja tukea kuntoutukseen ja olivat läsnä tarvittaessa, ja kuntoutujat puolestaan sitoutuivat tekemään harjoituksia. Sosiaalinen tuki fysioterapeuteilta, ja jo pelkästään tieto ja tunne siitä, että tukea on tarvittaessa saatavilla, oli erittäin tärkeä motivoiva tekijä. Näyttäisikin siltä, että sovellus toimii parhaiten osana kuntoutusprosessia. Sen avulla voidaan välittää tukea ja motivaatiota arkeen kuntoutujan kotioloissa. Kuten eräs kuntoutuja tokaisi: ”Niin, en minä usko että jos emäntä ois käskeny (tekemään harjoitteita) että minä olisin uskonu, mutta se kone tuntu saavan minut liikkeelle. Kyllä se minusta oli, että siinä (tabletilla) on se asia, mitä varten homma on tehty. Se sai minun, siihen vähän niinku sitoutuun, siihen touhuun.” 

Kirjoittanut, Aino Ahtinen – 3DFysio -projektin projektipäällikkö ja vastuullinen tutkija

 

This entry was posted in Digikuntoutus, Uncategorized. Bookmark the permalink.

10 Responses to 3DFysio -projektin loppuseminaari 15.1.2019 – käyttäjäkokemukset ja motivaatiotekijät etäkuntoutuksessa

  1. Tervetuloa kuulemaan 3DFysio –projektista ja sen tuloksista loppuseminaariimme Kaupin kampukselle 15.1. klo 10:30-14:30! Seminaarissa kuulemme mm. mukana olleen kuntoutujan kokemuksia. Ilmoittaudu tästä 8.1. mennessä! Etäosallistuminen mahdollista tämän linkin kautta. Lisätietoa: hannu.jarvinen@tamk.fi. Ohjelma ja tarkempi paikkatieto tämän blogijulkaisun lopussa.

  2. Naga Hoki says:

    Tervetuloa kuulemaan 3DFysio –projektista ja sen tuloksista loppuseminaariimme Kaupin kampukselle 15.1. klo 10:30-14:30! Seminaarissa kuulemme mm. mukana olleen kuntoutujan kokemuksia. Ilmoittaudu tästä 8.1. mennessä! Etäosallistuminen mahdollista tämän linkin kautta

  3. Samehadaku says:

    Look, I found tutorial how to download anime at samehadaku!

  4. Our goal was to revisit those who had originally completed our survey and ask them how we’d addressed their observations and experiences

  5. 1xbet says:

    Never enough about knowledge

    1xbet

    Education is very good and many knowledge

  6. Seminaarissa kuulemme mm. mukana olleen kuntoutujan kokemuksia. Ilmoittaudu tästä 8.1. menness

  7. kami juga selalu memberikan bonus referral dan bonus rollingan tanpa batas yang di bagikan setiap minggunya kepada member setia kamiiiiiiii

  8. angkadewa says:

    your artikel is amazing

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *